Ihana palata kotiin!

Saavuin viikko sitten vihdoin kotiin! Tuntui, että viimeiset päivät Hollannissa olivat vain kotiin lähdön odottamista. Melkein kaikki tavarat oli pakattu ja laukut lähes täynnä. Kämppä siivottu ja tarpeettomat tavarat annettu eteenpäin. Kotiinpaluu sujui hyvin. Oli ihanaa nähdä taas perhe ja tulla omaan kotiin. Vaikkakin koti näytti aluksi todella erilaiselta, olihan ollut poissa sieltä kolme kuukautta. Myös ensimmäinen yö oli outo, oma koti tuntui vieraalta ja uneen oli vaikea päästä. Koirakin tuntui pitävän tavallista enemmän meteliä juuri tuona yönä. Kuitenkin välillä tuntuu, kuin en olisi ollut poissa ollenkaan ja kaikki kolmen kuukauden tapahtumat ovat vain unta.

Vaikka koti-ikävä painoi mieltä toisinaan, en silti kadu vaihtoon lähtöä. Tapasin uusia ihmisiä ja sain kokea asumisen vieraassa kaupungissa. Harjoittelujen myötä pääsin näkemään hoitotyötä uudesta näkökulmasta ja sain tarkkailla sanatonta viestintää, sillä kieltä en kolmen kuukauden aikana oppinut tarpeeksi sujuvasti, että olisin voinut sillä kommunikoida.

Kannustan jokaista vaihtoon lähtemistä harkitsevaa tekemään rohkean päätöksen ja lähteä vaihtoon, sillä näitä kokemuksia ei saa muualta!

Pari sanaa opiskelijaelämästä

Vaikka saavuinkin Hollantiin kesken lukukauden, ei ollut liian haastavaa päästä mukaan vaihtareiden porukkaan. Yksi vaikuttava tekijä tähän oli ehdottomasti Windesheimin SUN-tutorit. SUN tarkoittaa siis Students United in the Netherlands. Kaikki vaihtarit oli jaettu neljään eri värikoodein nimettyihin ryhmiin. Jokaisella ryhmällä oli kaksi tutoria, tai mentoria, niin kuin he täällä niitä kutsuvat. Jo varhaisessa vaiheessa mentorit ottivat yhteyttä ryhmäläisiinsä ja lisäsivät heitä Facebookin ryhmään ja Whatsapp -ryhmäkeskusteluun (jossa vaihtareita oli yli 100). Näin he saivat ilmoitettua tärkeistä tulevista SUN-aktiviteeteista.

Lukukauden alussa he olivat järjestäneet monenlaisia aktiviteetteja, joissa vaihtarit saivat tutustua hollantilaiseen kulttuuriin ja uuteen kotikaupunkiinsa. Nämä jäivät minulta valitettavasti välistä, mutta pääsin silti osallistumaan muutamiin aktiviteetteihin.

Kuninkaan päivän aikoihin SUN-mentorit järjestivät leikkimielisen peli- ja kisailutapahtuman meille vaihtareille, jossa saimme kisailla ulkona järjestetyissä erilaisissa vauhdikkaissa peleissä, mm. temppuradalla ja jättitwisterissä.

Toukokuun loppupuolella mentorit järjestivät päiväreissun bussilla Haagiin, jossa vierailimme miniatyyripuistossa, Madurodamissa, sekä Scheveningenin rannalla.

Viimeinen mentoreiden järjestämä tapahtuma oli Goodbye Gala, joka oli järjestetty Hedon-nimisessä yökerhossa, jossa järjestettiin erilaisia konsertteja. Ennen gaalaa vaihtarit olivat saaneet äänestää kuninkaan ja kuningattaren, parhaan tanssijan, viisaimman ja hauskimman opiskelijan. Myös tapahtumassa toimivalle Dj:lle oli saanut esittää musiikkitoiveita. Gaalassa julkaistiin äänestyksen voittajat ja nautittiin toivomistamme kappaleista.

Kaikki nämä mentoreiden järjestämät tapahtumat olivat tilaisuuksia olla tekemisissä muiden vaihtereiden kanssa ja tutustua Hollantiin ja hollantilaiseen kultturiin. Mielestäni kaikki tapahtumat olivat hyvin järjestettyjä, ja olen iloinen, että sain olla osa niitä.

Nyt on aika nauttia Suomen kesästä ja palata opintojen pariin uudella innolla. 

Aika rientää...

Hei vaan pitkästä aikaa! Tasan neljän viikon kuluttua on jo kotiinpaluun aika, ja kyllä tässä vaiheessa voi sanoa, että aika on alkanut kulumaan todella nopeaa. Se voi myös johtua siitä, että olen alkanut tajuamaan kaiken tämän koti-ikävän keskellä, että perhana vieköön, munhan tulee ikävä tätä paikkaa ja kaikkia näitä ihmisiä, joihin oon saanut täällä tutustua!

Koti-ikävä on siis toisinaan varjostanut elämää täällä aurinkoisessa Zwollessa, mutta usein soittelu tai viestittely kotiinpäin on auttanut ja toki ulkoilu virkistää mieltä aina. Ja pahimmassa koti-ikävässä lohtua on tuonut myös suklaa, tietenkin.

Toinen harjoittelujaksoni on jo yli puolen välin ja on aika kertoa teille siitä hiukan. Harjoittelupaikkani on siis dementiakoti nimeltä Oosterboer. Rakennus on jaettu neljään eri osastoon, mutta koska kyseessä on kodinomainen paikka, osastoja kutsutaan suoraan suomennettuna taloiksi, mutta mielestäni koti on osuvampi ilmaisu. Koteja on kaksi alakerrassa ja kaksi yläkerrassa. Minä työskentelen alakerran kodeissa. Yhdessä kodissa on kahdeksan asukasta. Asukkaat ovat suurimmaksi osaksi nuoria dementiaan sairastuneita, nuorin taitaakin olla 61-vuotias. Koska on kyseessä kodinomainen paikka, työtä tehdään omissa vaatteissa. Se tuntui aluksi Suomen hyvään hygieniaan tottuneelle oudolta ajatukselta, mutta maassa maan tavalla. Käsidesin käyttö on myös todella vähäistä vaikka täällä on samankaltaisia ohjejulisteita kuin Suomessakin.

Paikka on mielestäni oikein mahtava ympäristö dementikoille. Kaikilla on omat tilavat huoneensa ja omassa huoneessa myös kylpyhuone, jossa on suihku ja wc. Yhteisissä tiloissa on ruokailutila, olohuone ja keittiö. Olohuoneesta on myös pääsy aidatulle pihalle. Alakerrassa kotien välissä on aula, jonka seinät on kuvitettu mielestäni kauniisti ajatellen dementikkoja. Molempien kotien ovet saa lukittua niin, että ne saa vain ulkopuolelta auki, mutta päiväsaikaan niitä pidetään auki, joten kaikki saavat kulkea näiden kahden kodin välillä ja voi olla, että lounasaikaan moni asukkaista onkin toisessa kodissa ruokailemassa, mikä on mielestäni ihanan rentoa ja vapaata meininkiä. Nyt harjoitteluni aikana on kuitenkin ollut tilanteita, joissa joku asukkaista on välillä liiankin tuttavallinen muita asukkaita kohtaan, jolloin ovia on jouduttu pitämään kiinni enemmän.

Aulan kauniit seinät

Hissi naamioitu bussipysäkiksi

Joidenkin asukkaiden huoneet lukitaan päiväksi (kun asukas on siis ulkopuolella), sillä täällä asukkaat vaeltavat kokeilemassa kaikkia ovia, ja toiset asukkaista ovat hyvin tarkkoja omasta huoneestaan ja voivat jopa suuttua, jos joku kävelee hänen huonettaan kohtikin. Yövuorossa on yksi hoitaja. Yön aikana joidenkin asukkaiden ovet ovat lukossa ja vain ne ovet ovat auki, jotka on turvallista olla auki. Yön ajaksi myös yhteiset tilat lukitaan, ettei asukkaat pääse käsiksi kaikkiin tavaroihin, mutta päiväsaikaan kaikki oleilevat yhdessä keittiö/olohuoneessa.  Mielestäni yhteisöllisyys näkyy mukavasti, kun hoitajat ja asukkaat viettävät yhdessä kahvihetkiä, varsinaista taukohuonetta ei ole. Tänään oli mielestäni kaunis hetki, kun hoitaja kirjasi potilastietoja iPadilla pöydän ääressä ja vieressä eräs mumma kuori perunoita illallista varten. Ainoastaan ruokatauolla hoitajat poistuvat toiseen rakennukseen lounastamaan (siis kahdessa eri vuorossa).

Harjoittelujakson aluksi tuntui, että näin joka puolella vain aineksia pian syntyvään katastrofiin, kuten muistisairaita kantamassa särkyviä astioita, muistisairaita kiipeämässä tuolille tai muistisairaiden keskenäistä kinaa reviiristä. Nyt kun olen saanut olla mukana työskentelemässä näissä kodeissa, olen huomannut miten rauhallinen tunnelma kaikesta huolimatta on. Uskon, että hoitajien rauhallinen läsnäolo vaikuttaa asiaan paljon. Rauhallisuudesta huolimatta hoitajat kuitenkin tottuneesti seuraavat missä asukkaat kulkevat ja mitä on tekeillä.  

Nyt on aika ottaa kaikki irti viimeisestä kuukaudesta täällä, sekä harjoittelussa, että vapaa-ajalla. Yritän vielä päästä näkemään mahdollisimman paljon Hollantia ennen kotiinpaluuta. 😊

International Week ja ensimmäinen harjoittelujakso ohi!

 Meillä oli viime viikolla Windesheimin järjestämä International Week terveydenhuollon ja sosiaalityön opiskelijoille ja opettajille. Osallistujia oli ympäri maailmaa ja tietenkin me vaihto-oppilaat olimme myös mukana. Meille oli järjestetty kaikenlaisia aktiviteetteja. Pääsimme tutustumaan simulaatioluokkaan, osallistuimme hollantilaisten hoitotyön opiskelijoiden kanssa heidän tunneilleen sekä osallistuimme Pressure Cookeriin, jonka aiheena oli age friendly communitites, tarkoituksena oli löytää ratkaisu ongelmaan pitkän ja luovan ideointiprosessin avulla.

Hollantilaiset opiskelijat veivät meidät tutustumaan Zwollen kuuluisaan katoliseen kirkkoon, Peperbusiin, jonka torniin kiivettiin ahdasta, pimeää ja muurattua kierreportaikkoa pitkin. Askelmia oli 236 ja näköala oli huikea.

Pääsimme myös tutustumaan Zwollen sairaalaan, Isalaan. Kiersimme siellä neurologisella osastolla. Kävimme myös tutustumassa epilepsiakeskukseen, jossa tutkittiin epilepsiakohtauksia ja unihäiriöitä. Tutkimusten lisäksi keskus tarjosi vaikeasta epilepsiasta kärsiville turvallisen ympäristön harrastaa erilaisia aktiviteetteja.

Ensimmäinen harjoittelujakso täällä Hollannissa on nyt päättynyt. Harjoittelusta lähteminen on aina haikea tunne, myös täällä ulkomaanjaksolla. Tulen varmasti ikävöimään hoitajia, asiakkaita ja muita opiskelijoita.

Toiseksi viimeisen päivän aamukahvitunnilla pidin esitelmän hoitotyön eroavaisuuksista täällä ja Suomessa. Aiheina olivat mm. käsihygienia, eristysasiat, lääkehoito sekä opiskelijan asema. Jännitin esitelmän pitämistä hieman tavallista enemmän, olihan kielenä kuitenkin englanti! Mutta hoitajat olivat kiinnostuneita havainnoistani ja jaksoivat kysellä kaikenlaista, joten esitelmä sujui keskustelun tavoin.

Viimeisenä päivänä kävin opiskelijakoordinaattorin kanssa tutustumassa seuraavaan harkkapaikkaani, dementiakotiin, josta kirjoitan teille myöhemmin, kunhan pääsen siellä alkuun. Pidimme myös arviointikeskustelun koordinaattorin ja erään hoitajan kanssa. Keskustelu oli mukava, vaikka jännitin kyllä sitäkin. Sain hyvää palautetta siitä, että olin kiinnostunut kaikesta ja halukas oppimaan. Viimeisen päivän kunniaksi vein hoitajille kakkua ja Fazerin sinistä. Lähteminen työvuorosta oli haikeaa, hyvästelin ne asiakkaat, joita olin eniten hoitanut ja joiden tiesin puhuvan englantia. Hoitajat antoivat minulle muistoksi lahjan, jossa oli lasinalusia, hollantilaisia keksejä (stroopwafels) sekä suihkusaippuaa. En ole ennemmin saanutkaan harkkapaikalta lahjaa!

Minulla on nyt myös noin kahden viikon ajan ollut kämppäkaveri! Hän on ruotsalainen sairaanhoitajaopiskelija. Hän oli saapunut kotiimme, kun en ollut paikalla ja oli joistain tavaroistani päätellyt, että olen suomalainen. Hän oli toivonut, että osaisin puhua ruotsia, mutta jouduin tuottamaan pettymyksen, sillä ruotsinkielentaitoni ovat heikot. Ainakin vielä. Kerroin, että minun olisi hyvä osata puhua ruotsia, sillä se on Suomen toinen virallinen kieli. Ehkä opin häneltä jotain! Jätte bra! Yhteiselo on sujunut yllättävän hyvin. Aluksi epäilin, saanko nukuttua, kun täällä on joku toinen "vieras" ihminen, mutta nopeasti kaikkeen tottuu.  

Hyvää Pääsiäistä!

Harkkaa ja reissua

Täällä päivät menee vauhdilla, varsinkin nyt, kun on saanut aloittaa harkan. Olen nyt kahden viikon ajan kulkenut harkassa. Harkkapaikka on siis geriatrinen kuntoutusosasto nimeltä Reggersoord, joka sijaitsee aivan Meppelin sairaalan läheisyydessä. Meppel on siis pieni kaupunki 16 minuutin junamatkan päässä Zwollesta. Reggersoordin tyypillinen asiakas on ikääntynyt lonkkaleikattu, joka ei ole vielä kotikuntoinen, vaan on Reggersoordissa ensin kuntoutusjaksolla.

Hoitajat puhuvat vaihtelevasti englantia, jotkut vähemmän, jotkut enemmän. Kaikki ovat kuitenkin todella ystävällisiä. Asiakkaista muutama puhuu hiukan englantia, mikä oli mukava yllätys! Jos yhteistä kieltä ei löydy, kommunikoimme eleillä. Myös asiakkaiden läheisistä monet puhuvat englantia hyvin. Oli ihmeellistä huomata, miten englanninkieli alkaa tuntumaan niin todella kotoisalta, kun ympärillä puhutaan kuitenkin enimmäkseen hollantia, josta en ymmärrä mitään (ehkä harkkajaksojen loputtua muutaman sanan).

Apuväline "active lift", pyykkikärry, spoelkeuken eli huuhteluhuone, työasu,
alusastioita ja hoitajajuliste

Itse hoitotyö kokonaisuudessaan ei paljoa eroa suomalaisesta hoitotyöstä. Eroavaisuudet ovat pienissä yksityiskohdissa. Täällä asiakkaat asustavat yhden, kahden tai kolmen hengen huoneissa. Täällä ei erotella naisten ja miesten huoneita, vaan kolmen hengen huoneessa voi olla esimerkiksi kaksi naista ja yksi mies. He perustelevat tätä sillä, että osasto on koko ajan täynnä, eivätkä voi järjestellä huoneita sukupuolen mukaan. Huoneissa asiakkaat saavat yksityisyyttä verhoilla, joilla rajataan kaikille oma alue iltatoimien, yön ja aamutoimien ajaksi. Kaikissa huoneissa ei ole vessaa, vaan asiakkaat käyttävät käytävän varrella olevia vessoja. Eristysasiat täällä tuntuvat olevan jotenkin suurpiirteisiä, esimerkiksi kosketuseristyspotilas voi olla kolmen hengen huoneessa. Olen kuitenkin yrittänyt itse toimia eristyksien mukaan niin kuin Suomessa toimisin. 

Aamu alkaa hiljaisella raportilla, jolloin hoitajat lukevat potilastietojärjestelmästä asiakkaiden tietoja ja viimeaikaisia tapahtumia. Työtehtäviä jaetaan ennen aamutoimille lähtöä. Asiakkaita avustetaan aamupesuissa ja pukemisessa. Asiakkaat käyttävät omia vaatteitaan ja perheenjäsenet huolehtivat vaatteiden pesusta. Apuvälineitä käytetään tarkoituksenmukaisesti ja apuvälineet ovatkin monipuolisia. Asiakkaat ohjataan aamutoimien jälkeen aamiaiselle olohuoneeseen. Osastolla on kaksi olohuonetta, joissa on ruokailua varten pöytiä ja tuoleja. Näitä huoneita kutsutaan nimellä "huiskamer". Keittiötyöntekijä tarjoaa heille aamiaista. Asiakkaat viettävät suurimman osan päivästään näissä olohuoneissa. 

Den Haag & Delft

Lauantaina teimme päiväretken seitsemän muun vaihto-oppilaan kanssa Haagiin katselemaan nähtävyyksiä. Kävimme Rauhanpalatsin ulkopuolella ottamassa kuvia ja ihastelemassa vanhaa rakennusta. Kävelimme puiston poikki kohti Scheveningenin rantaa. Rannalla riitti paljon nähtävää ja kävimme myös suurella laiturilla, jossa oli kauppoja ja ravintoloita. 

Matkustimme raitiovaunulla Delftiin, jossa ihastelimme myös nähtävyyksiä, kävimme ravintolassa syömässä ja kuljimme pitkin kauniita katuja, joita reunustivat kanaalit.

Ihana päivä! ❤

Tervetuloa Zwolleen!

Olen nyt muutaman päivän ajan saanut tutustua uuteen kotiini, Zwolleen. Asun siis rakennuksessa, jota kutsutaan nimellä Leliestraat (myös tämän kadun nimi). Tässä rakennuksessa useimmat ovat ihan tavallisia asukkaita, mutta muutama kerros on varattu opiskelijoille. Tässä kahden hengen luksusyksiössä minulla ei tosiaan ole vielä kämppäkaveria, eli saan asustella yksin. Huone on melko kotoisa ja toimiva, kyllä täällä viihtyy. 😊

Zwolle on mielestäni kaunis kaupunki, sen perusteella, mitä olen täällä nähnyt. Ihmiset ovat kohteliaita ja ystävällisiä. Zwollen katuja kävellessäni olen huomannut, että täällä asutaan todella tiiviisti. Asuntojen julkisivut ovat heti kävelykatujen reunassa, on todella outoa kulkea niin lähellä jonkun ulko-ovea.

Koska Hollannissa KAIKKI kulkevat polkupyörillä, olin minäkin vuokrannut itselleni pyörän. Pyörän vuokraus on halvempaa kuin käytetyn pyörän hankkiminen ja lisäksi vuokrapyörän huolto ja korjaus kuuluu vuokrahintaan. Täällä todellakin ihmiset pyöräilevät paljon - ja lujaa. Suurimpien autoteiden reunoilla on omat kaistansa pyöräilijöille ja joissakin risteyksissä omat liikennevalotkin pyöräilijöille. Täällä ei kuitenkaan käytetä pyöräillessä kypärää, ei edes pienet lapset. Valot ovat kuitenkin pyörässä pakolliset. Täällä kuljetaan myös jonkin verran skoottereilla, mutta en ole heilläkään nähnyt olevan kypärää käytössä.

Pyöräparkki Zwollen juna-asemalla

Sää täällä on ollut enemmän syksyinen kuin keväinen, sadetta ja kovaa tuulta on riittänyt nyt muutaman päivän ajan, joten ei ole huvittanut ulkoilla kovin paljoa. Sunnuntaina aamupäivällä vedin kuitenkin lenkkarit jalkaan, kävin juna-asemalla lataamassa junakorttiini lisää rahaa ja kävelin takaisin asunnolle päin keskustan kautta. Koska oli sunnuntai ja ei ollut vielä keskipäiväkään, ei keskustassa ollut paljon ihmisiä.

Maanantaiaamuna tapasin Windesheimin koordinaattorin, joka vei minut tapaamaan harkkapaikkani johtajaa. Harkkapaikkani on kuntoutusosasto, nimeltä Reggersoord, sairaalan läheisyydessä Meppelissä, jonne on n. 15 min junamatka. Sain tietää, että aloitan harkkani keskiviikkona. Meppelistä saavuttuamme täyttelimme koululla vielä papereita ja kävin myös Windesheimin International Officessa heidän pyynnöstä näyttämässä naamaani, että he tietävät minun olevan täällä.







Nyt innolla kohti uutta harjoittelua, kuulette siitä seuraavaksi!

Matkantekoa

Lähtöpäivää edeltävät fiilikset olivat kaikkea maan ja taivaan väliltä. Välillä tuntui todella epätodelliselta ja huvitti puhaltaa peli poikki, mutta yritin tsempata itseäni, koska onhan tämä todellakin once-in-a-lifetime-juttu!

Matkustin aamulla aikaisin junalla Seinäjoelta Helsingin lentoasemalle, josta lensin suoran lennon Amsterdamiin. Amsterdamin lentokentältä oli suhteellisen helppoa osata oikeaan junaan, jolla pääsin Zwolleen, sillä juna-asema sijaitsee lentokentän alapuolella. Opastetauluja lukiessa helpotti myös tietää niiden junien päätepysäkit, jotka pysähtyivät Zwollessa.

 

Viimeinen matkustusetappi oli raskain. Väsyneenä matkustamisesta kävelin Zwollen juna-asemalta asunnolleni. Noin kahden kilometrin matkassa minulla taisi mennä puoli tuntia matkalaukkujeni kanssa.

Saavuin asunnolleni jännittäen, minkälainen kämppis minua on vastassa. Ei ollut ketään! Sain asettua rauhassa taloksi ja tutustua uuteen kotiini. Laukkujen tyhjäämisen jälkeen oli aika hakea jääkaapin täytettä. Onneksi eräs terveydenhoitajaopiskelija meidän koulusta on ollut täällä jo yli kuukauden ajan, sain häneltä tiedon lähimmästä kaupasta, joten lähdin Google Mapsin avulla etsimään lähikauppaamme.

On siis aika tutustua uuten kotikaupunkiini, Zwolleen! 

Taustoja

Nimeni on Mari. Tervetuloa tämän blogin avulla mukaani vaihtojaksolle Alankomaihin! Olen toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja opiskelen monimuotoryhmässä töiden ohella. Tulen suorittamaan osan opinnoistani vaihtojaksolla Alankomaissa nyt kevään aikana. Lähtö on koko ajan lähempänä ja kerron teille nyt hiukan taustoja liittyen tähän vaihtojaksoon. 

Sain idean vaihtoon lähtemisestä kansainvälisen liikkuvuuden palveluiden koordinaattoreilta ja ajattelin kokeilla onneani, olisiko myös perheellisen monimuoto-opiskelijan mahdollista päästä vaihtoon ulkomaille. Hakuprosessi alkoi sujumaan hyvin ja mahdollisuus muuttui suunnitelmaksi. Asiat alkoivat järjestyä jo viime syksystä asti vähän kerrallaan. Minulle luotiin tunnukset eräälle nettisivustolle, jonka kautta lähetin vaihtokouluuni tarvittavia dokumentteja ja asiakirjoja. Jos haaveilette vaihtoon lähdöstä, näiden "paperitöiden" kanssa kannattaa olla ajoissa asialla.

Vaihtokouluni Windesheim University of Applied Sciences sijaitsee kaupungissa nimeltä Zwolle. Zwolle on noin tunnin junamatkan päässä Alankomaiden pääkaupungista Amsterdamista. Kerron teille enemmän Zwollesta, kunhan pääsen ensin itsekin tutustumaan siihen.

Miksi Alankomaat? Alankomaat valitsin siksi, että se sijaitsee Euroopassa ja ajattelin, että Euroopan sisällä matkustaminen on turvallisempaa kuin kauempana maailmalla. Vaihtoehtoina olisi ollut myös Norja tai Englanti, mutta Alankomaat vei sijainnillaan voiton. 

Tulen suorittamaan kolme harjoittelujaksoa Alankomaissa. Gerontologisen hoitotyön sekä mielenterveyshoitotyön harjoittelut suoritan palvelukodeissa Meppelissä, joista kirjoitan  myöhemmin tähän blogiin. Projektitoiminnan harjoittelun suoritan kirjoittamalla tätä blogia vaihtojaksoni ajan sekä kotiin palattuani kirjoitan loppuraportin.